perjantai, 6. helmikuu 2009

Uusi alku

Blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen:

http://saumurisuhruja.blogspot.com/


Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat!

tiistai, 6. tammikuu 2009

Nuttu vauvalle

 

 

Hieman hassun mallinen putkilo, mutta se toimii kuin toimiikin.
Se on siis vauvan nuttu. Joustinta ja aina oikeaa.
Neulottu Novitan woolista turhan isoilla puikoilla,
joten työn jälki ei ole kovin kummoista.

 

 

Tässä nuttu lainavauvan päällä.
Nuttu matkaa lämmittämään etiopialaista vauvaa.
Toivottavasti nuttu on jota kuinkin järkevän kokoinen.






lauantai, 3. tammikuu 2009

Vuoden ekat valmistuneet



Tämän vuoden ensimmäisenä neuletyönä hyppäsi puikoilta pois punasävyinen Revontuli-huivi. Se odottaa kuitenkin vielä pingoitusta, sillä yhä hyvissä voimissa porskuttava joulukuusi on vallannut pingoituspaikan. Tämä huivi on aloitettu joulupäivänä joululahjalangoista, eli se menee osittain vanhan vuoden piikkiin.


Mambosta neulottu Mario-myssy on ihan rehellisesti tehty tänä vuonna. Sain eräältä neulojalta valmiit vinkit Mambolla neulomiseen, kiitos siitä! Lankana siis punainen Mambo. Koristeeksi viritin tuollaisen huvin vuoksi huovuttamani pötkylän, jonka sipaisin solmuun. Koriste on kiinnitetty muutamalla pistolla.



Kuvaus sujui taas... hmmm... joten kuten...


2200932.jpg


"Ups, ei ihan osunut. Tarttisko se pipo saada kuvaan?"



2200944.jpg


"No melkein osuma joo."


2200946.jpg

"No ota sä vielä yksi."


Kiitos Jatalle ohjeesta, ja Helille sen valmiista sovelluksesta!


Niin ja sain korjattua sen unipussinkin sopivaksi helposti, ilman sen kummempaa soveltamista. Ei tarvitsekaan ommella uutta. Siitä tuli hyvä mieli ja ihan kelpo unipussi :).



torstai, 1. tammikuu 2009

Uusi vuosi



...uudet käsityöt ja kujeet. Hienoa vuotta itse kullekin!

Joulupukin tuomat langat ovat puikoilla muotoutumassa Revontuli-huiviksi. Neljä kerrosta enää uupuu - ja ne kuuluisan hankalat langanpäiden päättelyt.

Vaihdoin uuden vuoden kunniaksi sivupohjaa. Olen tämän joskus tallentanut muistiin, mutta onneton en ole merkannut ylös, kenen tekemä pohja on. Se on joku pohjataiteilija, jonka nappi tuossa näkyy, mutta en nyt löytänyt, kenen. Anteeksi. Minulle saa kertoa, jos tunnistaa.


torstai, 25. joulukuu 2008

Joulupukin kontissa



Hyvää joulua itse kullekin!

Tänä vuonna kipeä käsi verotti joululahjasuunnitelmia,
mutta jotain sentään valmistui joulupukin vietäväksikin.


2161479.jpg



2161478.jpg


Rättätättä sai Revontulihuivin vironvillasta.
Huivin koosta osviittaa: sitä pitelee 4,5-vuotias poika.


2161483.jpg


Tällainen kyhäelmä hyppäsi pesukoneeseen:

2161447.jpg


Ja tällainen siitä sitten tuli. Äidin pakettiin meni.

2161458.jpg



2153961.jpg


Huopahelmet käärityivät pipon sisään äidin pakettiin.


2153948.jpg



2153968.jpg


Täytyy varmaan itsellekin joskus pyöritellä tällainen rannekoru.
Tykkäsin sen verran kovasti.


2153983.jpg



Ja tällaisia tuli huovutettua useampikin.
Tässä ne, jotka olivat paketoimatta, kun muistin kuvata.

2161469.jpg



Veljen tyttöystävälle päätyi Sisko Hartaisen mallilla neulottu kaulahuivi.

2110675.jpg


Jos nyt aloittaa, ehtii ensi jouluksi ehkä tehdä hieman useamman paketin itse :D.