Tänään aamupäivä meni ponchon kappaleita huovuttaessa ja ilta ommellessa kaikkia kahta kappaletta yhteen ponchoksi. Muistin siis, miksi yksi poncho on edelleen palasina odottamassa kappaleiden yhdistämistä :D. Mutta ei se mitään, oli ihanaa päästä taas Kissanviikseen huovuttamaan, irti arjesta ja kotirutiineista, toinen toistaan ihanampien huovutusvillojen ja lankojen keskelle inspiroitumaan. Käsin huovuttaminen on rentouttavaa ja terapeuttista. Sanoinko jo ihanaa?



1240169.jpg


Tällainen siitä ponchosta tuli.
Istuu paljon paremmin, kuin ensimmäinen tekeleeni.
Mutta ei ole jäämässä minulle kuitenkaan ;).
Kuva valehtelee taas värit, kaksoisleuka ei valitettavasti ole huijausta :D.
Poncho valmistui sen verran myöhään, että oli turha haaveilla ulkokuvauksesta.
Toisessa kuvassa värit ovat lähempänä totuutta.


1240180.jpg